Historiasta nykypäivään
Tilamme oli osa kruunun sotilasvirkataloa vuoteen 1890 asti, jolloin länsiosa erotettiin omaksi torpaksi Juho Fabian Mäkelän tultua taloon vävyksi. Tilan nimi oli Antila ja se otettiin siinä vaiheessa myös sukunimeksi.
1930-luvulla valtiolla oli rahat vähissä ja Väinö Antila maksoi etuajassa valtiolle loput tilanlunastuslainasta; näin tila sai täyden itsenäisyyden vuonna 1937. Ruokakuntaan kuului 9 henkilöä, niinpä Väinö teki lisäksi kirvesmiehen töitä ja tunnettiin myös saavintekijänä.
Sodan jälkeen veljekset Matti ja Antti Antila jakoivat tilan siten, että isommalle puolelle (n. 10 ha, josta peltoa alle puolet ja loput metsää, suota ja pusikkoa) jäivät veljesten vanhemmat asumaan ns. syytinkiläisinä. Myös Antti teki rakennustöitä lähikylillä, vaimonsa Aune työllistyi karjan ja neljän lapsen hoidosta. Karjaa oli tuolloin neljä lehmää, sonni, vasikoita, muutama lammas, hevonen, kesäsika ja orrella katonrajassa kanoja.
1980 oli vetovastuun vaihtovuosi. Aimosta tuli isäntä ja Terttu tuli emännäksi vuoden 1983 alussa. Jatkoimme 14 lehmän pitoa, lisäksi oli sonneja, pääluvun ollessa silloin noin 70. Vuonna 1995 luovuimme sonnien kasvatuksesta, teimme noin 40 lehmälle uuden pihaton ja korjasimme muita rakennuksia seuraavat viisi vuotta ja saimme näin paremmat tilat noin 90-päiselle karjalle. Vuosikymmenien aikana lähinnä peltoalaa on kasvatettu 13 lisämaakaupalla 44 hehtaariin, ja luomusopimuksen teimme vuonna 1996. Lisäksi käytössämme on vuokrapeltoa.
Maidontuotanto päättyi vuonna 2014 kun nykyinen isäntä, poikamme Johannes, halusi jatkaa tilanpitoa lihakarjankasvatuksella. Niinpä 2014 syyskuussa lähtivät viimeiset lehmät. Itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä ostimme vuonna 2011 ja aberdeen anguksia vuonna 2013. Lihantuotanto emolehmiin perustuen sekä viljanviljely elintarviketeollisuuden tarpeisiin ovat tällä hetkellä tilamme toimeentulo. Metsänhoitoa ei ole koska metsiä on niin vähän, että vain oma tarve.